Metsähallitus

Metsähallituksessa tehdään yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä luonnonvarojen ja hyvinvoinnin eteen.

Meillä on neljäkymmentä toimipistettä ja mahdollisuus tehdä etätyötä – ja tärkein konttorimme on tietysti luonto. Kaikkiaan meitä on Metsähallituksen palveluksessa noin 1 200 oman osaamisalansa ammattilaista ympäri Suomen.

Monimuotoisuutta luonnossa ja työyhteisössä

Meillä osaaminen ratkaisee ja monimuotoisuutta arvostetaan, joten hyödynnämme toisinaan anonyymia rekrytointia ja positiivista erityiskohtelua. Luonnonvarojen parissa tekevät töitä paitsi metsä- ja luontoalan ammattilaiset myös esimerkiksi asiakaspalvelijat, juristit, myyntineuvottelijat ja talousasiantuntijat. Metsäklusteri työllistää suoraan tai välillisesti ainakin 200 000 henkilöä Suomessa. Bioaika tuo mukanaan uusia globaaleja haasteita ja mahdollisuuksia, sen myötä myös tarve erilaisille osaajille metsäalalla kasvaa.

Avoimet työpaikat

Käytämme sähköistä rekrytointijärjestelmää, josta löytyvät kaikki avoimet työpaikkamme.

Meille ei ole mahdollista jättää avoimia työhakemuksia, vaan pyydämme sinua seuraamaan avoimia tehtäviämme ja hakemaan niihin. Myös ammattiin valmistuvien harjoittelupaikoista, sekä metsänistutusten hausta ilmoitamme näillä sivuilla. Lisäksi harjoittelupaikkoja voi tiedustella vastuualueiden päälliköiltä.

Sinustako metsätyöläinen? – kokeile startteja urapolulle

Metsähallituksen uusi TET-ohjelma on valmistumassa ja sitä pilotoidaan Metsähallituksen Tiedekeskus Pilkkeessä. TET-ohjelma perustuu peliin, jota metsähallituslainen ohjaaja auttaa pelaamaan läpi ja joka ohjaa myös nuoren tapaamaan muita metsähallituslaisia ja tutustumaan heidän työtehtäviin. Pelin tavoitteena on mahdollistaa mielekäs ja monipuolinen työelämään tutustumisen jakso 8.-9.lk nuorelle. Lisää: TIEDEKESKUSPILKE.FI/TET

Työssä oppiminen eli TOP sekä harjoittelujaksot Metsähallituksessa.

Metsähallituksella on pitkät perinteet yhteistyössä eri alojen oppilaitosten kanssa. Meillä Pilkkeessä voi koulutussopimuksen turvin toteuttaa monenlaisia harjoittelujaksoja aina viestintä-, markkinointi-, kasvatus-, matkailu- ja luonto-, ympäristö- ja metsäalan opintojen edistämiseksi niin käytännön työnä maastossa ja tapahtumissa kuin kehittävänä ja suunnittelevana toimistotyönä.

Rahapussin kartutus mielessä?

Lapissa on meneillään poikkeuksellinen käpysavotta ensi vuoden huhtikuulle asti. Metsähallitus lupaa ostaa lähes miljoona litraa hyvälaatuista männynkäpyä, jos joku ne kerää. Männyn siemeniä tarvitaan varmuusvarastoon, joka ammottaa paikoin tyhjyyttään. Puiden siementen varmuusvarasto Rovaniemellä on Suomen ainoa ja sen ylläpito on Metsähallituksen lakisääteinen velvollisuus. Metsähallitus maksaa käpylitrasta 1,20 euroa. Tulo on verotonta. Rovaniemellä luvat ja ohjeet männyn käpyjen keruuseen valtion mailla saa Pilkkeestä.

Metsänistutus on noin 200 nuoren kesätyöpaikka Lapissa. Helpommillaan nopeaa hommaa, vaikka raskasta. Nopeimmilla istuttajilla lompakko paksunee päivässä noin parilla sadalla eurolla. Metsähallituksen n. 2-4 viikon istutustyöhön kesätyöntekijät saavat päivän perehdytyksen. Työmaita valvovat Metsähallituksen omat metsurit tai metsäalan opiskelijat. Paikat tulevat avoimiksi tänne.