Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto: Nuoriso- ja yhteisöohjaaja

Ohjaamisesta ammatti!

Ohjaamisesta ammatti!

Nuoriso- ja yhteisöohjaaja työskentelee monenlaisissa tehtävissä kasvatus- ja ohjausalalla. Konkreettinen työpaikka voi olla nuorisotila, iltapäiväkerho, järjestö tai vaikka kehitysvammaisten asumisyksikkö.

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon opiskelu kestää keskimäärin kaksi ja puoli vuotta ja on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Koulutuksessa opiskellaan ammatissa tarvittavaa vastuullisuutta, sosiaalista herkkyyttä sekä motivointi- ja empatiakykyä. Opiskeluihin kuuluu teorian lisäksi paljon käytännönläheistä opiskelua.

Työssään nuoriso- ja yhteisöohjaajan tulee innostaa, ohjata ja kasvattaa eri ikäisiä kohderyhmiä. Työ voi olla projektiluontoista tai jatkuvaa, mutta työn keskiössä on aina ihmistyö. Koulutus antaa taidot järjestää tavoitteellista toimintaa erilaisille kohderyhmille. Koulutus antaa mahdollisuuksia tehdä yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, muun muassa kehittää ja turvata nuorten osallistumismahdollisuuksia.

Santasport opiskelupaikkana

Santasport Lapin Urheiluopisto tarjoaa mahtavat puitteet aktiiviseen opiskeluun ja vapaa-aikaan. Urheiluopisto sijaitsee aivan Rovaniemen keskustan läheisyydessä, Ounasvaaran metsäisissä maisemissa eli meillä yhdistyy kaupungin syke ja luonnon rauha.

Urheiluopiston sisätiloista löytyy kuntosalit, ryhmäliikuntatilat, sauna- ja allasosasto sekä keilahalli. Urheiluhallissa on lisäksi telinevoimistelutilat, kiipeilyseinät, tatami, parkettikentät ja yleisurheilupuitteet. Liikunta mahdollisuudet eivät onneksi rajoitu sisätiloihin vaan suoraan pihasta pääsee Ounasvaaran hienoille retkeily- ja hiihtoreiteille, frisbeegolf-radalle tai ulkokuntosalille. Pihapiirissä on myös puitteet kaikenlaiseen jääurheiluun ja palloilulajeihin. Ja oma opiskelijaravintola varmistaa, että energiaa riittää kaikkeen tekemiseen.

Tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhdistäminen

Lisäksi Santasportilla voi yhdistää opiskelut tavoitteelliseen kilpa- ja huippu-urheiluun. Opiskelija voi hakea Lapin Urheiluakatemiaan, josta hän saa kokonaisvaltaista tukea harjoitteluun ja opiskeluun matkalla huipulle.

Mitä muuta meillä voi opiskella?

Meillä voit opiskella, myös Tanssialan- sekä Liikunnanohjauksen perustutkinnon. Lisäksi meidän koulutustarjonnassa on Personal trainer-, Valmentaja-, Luontoelämysohjaaja- ja Hieronnan ammattitutkinnot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeemme, saat mielenkiintoisimmat kuulumiset Santasportin maailmasta suoraan sähköpostiisi. https://santasport.fi/yhteystiedot/

Hakeutuminen koulutukseen

Voit hakea suoraan oppilaitokseen sähköisellä hakulomakkeella ns. ”jatkuvassa haussa” sekä kevään yhteishaussa opintopolku.fi -kautta.

Jatkuva haku käynnissä, hae osoitteessa: https://lao-plus.solenovo.fi/education/app/applicant/applicationwizard/new?education=1995669366

Usein kysytyt kysymykset

Minkälaista teidän alan opiskelu on?

Meidän alan opiskelu on hyvin monipuolista. Teemme paljon yhteistyötä työelämän kanssa, kuten erilaisia projekteja ja tapahtumia. Oppitunneilla on keskustelua, asioiden kokeilemista käytännössä, muiden opiskelijoiden ohjaamista, esitelmien tekoa sekä toki myös kuuntelua. Noin puolet opinnoista on työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Ensimmäisen vuoden opiskelijat lähtevät tutustumisharjoitteluun jo 1,5kk koulussa opiskelun jälkeen.

Mitä teidän alan opiskelijat ovat lähteneet opiskelemaan tämän tutkinnon jälkeen?

Suosituimmat jatko-opinnot meidän tutkinnon jälkeen on sosionomin ja yhteisöpedagogin opinnot ammattikorkeakoulussa. Osa on lähtenyt suorittamaan myös toista ammatillista perustutkintoa, esimerkiksi oppisopimuksella.

Mihin tutkinnolla voi työllistyä?

Nuoriso- ja yhteisöohjaajien työkenttä on laaja. Perinteisen nuorisotilatyön lisäksi opiskelijoita on työllistynyt iltapäiväkerhoihin, koulunkäynnin ohjaajiksi, ohjaajaksi ammatillisiin perhekoteihin ja lastensuojeluyksiköihin, kehitysvammaisten asumisyksikköihin, sijaisuuksiin päiväkoteihin sekä ikääntyvien ohjaamisen pariin.

Kauanko opinnot kestävät?

Opinnot kestävät suoraan peruskoulusta opiskelemaan tulevilla noin 2,5 vuotta. Mikäli olet suorittanut jo aiempia ammatillisia- tai lukio-opintoja, voit saada tutkinnon tehtyä nopeamminkin. Lukio-opinnot suorittaneilla opiskeluaika on noin 2 vuotta.

Minkälainen tyyppi pitää olla, että voi hakea teille opiskelemaan?

Meillä on monenlaisia opiskelijoita. Yhtä lailla hyvä ohjaaja voi olla rauhallinen ja harkitseva kuin puhelias ja ulospäinsuuntautunut tyyppi. Toki ihmistyöhön kouluttautuvan on hyvä haluta työskennellä ihmisten parissa. Myöskään uskallus olla esillä ei ole pahitteeksi. Opiskeluiden aikana teemme paljon ryhmätöitä. Tästä syystä on hyvä tulla toimeen kaikenlaisten henkilöiden kanssa ja sietää erilaisia tapoja toimia.